Tyttö sinä olet täti

Nuori naisopettaja

Olen ollut poikkeuksetta tyytyväinen saamani palvelun laatuun, kun kyseeseen on tullut autoni huoltaminen. Sukuni vanhin ja viisain, rakkain äitini, laukaisi kuitenkin jäätävän Aino Inkeri Ankeismaisen kommentin tuoreimman kokemukseni jälkeen: ” Saamasi palvelun laatu taitaa kyllä johtua siitä, että olet nuori nainen.” Olen itse kuvitellut asiakkaan oman ystävällisyyden asiointitilanteissa saavan osakseen vastaystävällisyyttä palveluntarjoajilta erityisesti autokorjaamoilla, joissa asiakkaat lienevät usein myös tyytymättömiä ja hermostuneita.  Jäin pohtimaan äitini kommenttia ja uskaltaudun nyt raottamaan sellaisen arkun kantta, joka usein jätetään kiinni. Arkun kannessa lukee ”nuori naisopettaja”.

Ensimmäisenä on tehtävä selväksi, että ketään ei ole missään ammatissa syytä arvottaa sukupuolen, iän tai minkään muun ulkoiseen olemukseen liittyvän tekijän perusteella. Jokaisen pitää saada kasvaa, kehittyä ja kehittää itseään ja omaa osaamistaan sekä näyttää se ilman ulkoisista ominaisuuksista johtuvaa arvottamista. Aloin kuitenkin leikkimielisesti pohtia, miten mukavaa olisikaan ollut, jos nuori naiseuteni olisi ollut joskus omalla alallani hyödyksi. Valitettavasti olen saanut usein tuta tämän yhdistelmän negatiivisia vaikutuksia.

Kuluneen kahdeksan pätevän opevuoteni ajan olen joutunut tekemään valtavan määrän töitä osoittaakseni oman pätevyyteni siitä huolimatta, että olen ”nuori nainen”.  Olen useampaan kertaan joutunut toteamaan sekä mies- että naispuolisille kollegoille, esimiestason edustajille ja lasten vanhemmille, että olen ulkoisesta olemuksestani riippumatta ammattitaitoinen ja pätevä opettaja. Sitä minä nimittäin olen. Itseni ja oman kutsumukseni työtäni kohtaan tuntien uskallan väittää olevani jopa vähän enemmän. Olen työtäni koko sydämelläni tekevä jatkuvasti omaa osaamistani kehittävä opettaja.  

Alallamme tapahtuva tytöttely on kuitenkin valitettavan yleistä. Olen kohdannut lukuisia kertoja sekä suoraa että epäsuoraa asiaan liittyvää kommentointia. Moni ”mutta kun sinä olet tuollainen tyttönen” – kommentti on toki ollut varmasti myös osoitus lämpimästä vuorovaikuttamisesta ja sen tarkoitus on voinut olla aivan hyväkin. Olenkin päättänyt, että otan kommentteja toistaiseksi vastaan lähinnä kohteliaisuutena, sillä todellisuudessa alan kyllä olla jo lähempänä täti- kuin tyttöikää.  Aiheeseen liittyy kuitenkin muutama tosiasia, joista en suoraan sanottuna pidä.

Teknistä työtä ja poikien liikuntaa 

 

Moni ope lienee törmännyt työpaikkailmoituksissa paikkoihin, jotka ovat lähtökohtaisesti profiloitu mieshakijoita varten. Niissä etsitään teknisen työn, poikien liikunnan ja tvt-asioiden osaajaa. Miespuolinen opetuttavani totesi erään rehtorin tokaisseen hänelle kyseisenlaisesta paikasta, että todellisuudessa kyseisen paikan saava opettaja ei tule edes opettamaan ko. aineita. He halusivat vain miesopettajan. Miespuoliset tuttavaopeni ovat myös saaneet viran lähtökohtaisesti nopeammin kuin naispuoleiset opetuttavani. Olen itse jäänyt useita kertoja toiseksi miespuolisen hakijan rinnalla.  Tämä on ehdottoman ok niin kauan kuin olen jäänyt rannalle sen vuoksi, että miespuolinen hakija on ollut minua ammattitaidoltaan parempi. Olen toki jäänyt kakkoseksi myös naispuoleisten hakijoiden rinnalla.

Mielestäni opetusala tarvitsee miehiä. Yhtälailla se tarvitsee myös naisia. Olen saanut kuulla kuluneen kahdeksan vuoden aikana myös mm., että poikalapsi tarvitsisi miespuolisen opettajan. Mutta eihän kaikilla pojilla voi olla miesopettajaa. Vai voiko? Toistuvin väliajoin julkisuuteen ponnahtelee kommentteja, joissa peräänkuulutetaan opekoulutukseen mieskiintiöitä. Olen usein pohtinut, mahtaisiko kukaan peräänkuuluttaa naiskiintiöitä, jos tilanne olisi lähtökohtaisesti toinen. 

Kentällä mieskiintiöt tosin tuntuvat olevan jo olemassa. Myös hyväveliverkottuminen on miesten keskuudessa kovin yleistä. Työpaikkansa vaihtamista suunnittelevalle miehelle tuntuu olevan tarjolla useita vaihtoehtoja siinä missä työpaikkansa vaihtoa suunnittelevan naisen ratkaisua hämmästellään. Menettäähän nainen mm. turvalliset mahdollisuudet äitiyslomien ja hoitovapaiden pitämiselle luopuessaan varmasta työpaikastaan. Yritysmaailmassa työpaikan vaihtaminen tosin on aivan tavallista. Siellä oman ammattitaidon kehittäminen ja työn ilon ja imun kokemukset laitetaan etusijalle sekä miesten että naisten joukossa ja tietyin väliajoin tapahtuva maisemanvaihto on osoitus ammatillisesta virkeydestä.

Olen hyväksynyt sen, että tietyissä tilanteissa miesopettajalla vain yksinkertaisesti on enemmän ”biologista auktoriteettia” kuin minulla. Olen myös vinkannut haastavissa tilanteissa avukseni lähimmän miesopettajan. Kiitos siitä, te ihanat miehet. Vastaavasti taas tietyissä tilanteissa minulla saattaa olla sellaisia tyttömäisiä supervoimia, joita miehillä ei ole, ja olen voinut tehdä vastapalveluksia. Kaikin puolin parempaa opettajasta ei silti tule pelkän sukupuolen perusteella. Eikö tärkeintä olisi, että olisi paljon erilaisia ja monenlaisia? 

Tasa-arvo on taitolaji?

Kaiken tämän keskellä sitten laatii opetushallituksemme tasa-arvosuunnitelmaa, jota läpikäydään ahkerasti kouluissa. Mielestäni tasa-arvotietoisuuteen kasvattaminen on erittäin tärkeää.  Mielessäni pyörivät kuitenkin jatkuvasti seuraavat kysymykset:

Miten voin aidosti osoittaa lapsille, että tasa-arvo on tärkeä taitolaji, jos tulen itse jatkuvasti arvotetuksi oman sukupuoleni perusteella? 

Miten voin olla vakuuttava, kun tunnen usein, että minua arvostettaisiin paljon enemmän, jos olisin mies? 

No ainakin olen yrittänyt olla vakuuttava ja lupaan näin tehdä jatkossakin. Tiedän haluavani itse vaalia niitä periaatteita, joiden mukaan kukaan ei ole arvokkaampi tai arvottomampi kuin toinen minkään ulkoisen ominaisuutensa perusteella. Ne kun ovat asioita, joihin ei voi vaikuttaa. En voi vaikuttaa ulkonäkööni, ikääni tai sukupuoleeni. Opettajuuteni kehittämiseen ja ammattitaitooni voin kuitenkin vaikuttaa. Voin vaikuttaa siihen, miten haluan työni tehdä. Haluan tehdä sen hyvin. Haluan myös, että minua arvostetaan sen perusteella, miten työni teen.

Tiedän hyvin, että omalla kohdallani tytöttelyyn päätyminen on osittain oma valintani. Valitsen nimittäin mielelläni olla tyttönen, sukat makkaralla Magdaleena.  Se tullee olemaan aina osa minua. Mielestäni sekin on ihan ok. Saan olla sellainen kuin olen, mutta pätevyyttäni ja ammattitaitoani se ei määrittele, jos pukeudun tyttömäisesti tai kikattelen mielelläni. Mielestäni tässä ammatissa maailmaa on sitä paitsi katsottava jatkuvasti lapsen silmin, ettei unohda ihmettelyn ja leikkimielisyyden valtavaa voimaa. On lennettävä päivänkakkaralla ja kikateltava itsekseen ja erityisesti itselleen.  

Tulevaisuudessa toivon saavani nuorekkaasta naiseudestani huolimatta jo työhaastattelutilanteissa tasa-arvoisen mahdollisuuden osoittaa oman osaamiseni omassa työssäni. Hyvästellessäni viime keväänä kuudesluokkalaiseni, sain eräältä perheeltä minut tyttömäisen valtoimeen kyynelryöppyyn johtaneen kirjelmän ( arvostukseni elettä kohtaan on valtavan suuri <3 ) , jossa todettiin mm. seuraavasti: 

”Ajattelimme, että kuinka nuori nainen mahtaa saada luokkaan minkäänlaista kontrollia. Iloksemme ja onneksemme luokka sai parhaan mahdollisen opettajan, mitä voi olla. Kumosit epäilyksemme ensimetreistä lähtien!” 

Näin ajattelin tehdä jatkossakin.

Kumoilemisiin!

-Anna