Tulevaisuus on nyt

Tulevaisuuden taidoista elämäntaitoihin

 

Opetuksen ja koulutuksen kentällä suunnataan tällä hetkellä voimakkaasti tulevaan. Lähestyvät kuntavaalit on tituleerattu koulutusvaaleiksi. Ne ovat omalta osaltaan nostaneet koulutuskentällä keskiöön vaalilupauksissa ja – mainoksissa valtoimenaan roihuavan sanan ”tulevaisuus”. Erilaisia tulevaisuuden taitoja on nimetty lukuisia. Niitä ovat mm. oppimaan oppimisen ja ajattelun taidot sekä myötätunto- ja myötäintotaidot. Haluan korostaa näiden olevan taitoja, jotka ovat mielestäni kaikkein tärkeintä, mitä elämässä oppia. En ole koskaan kokenut suurta paloa mitään oppiainetta, en edes omaa erikoistumisainettani, kohtaan. Sen sijaan olen tuntenut jo vuosia voimakasta paloa näiksi tulevaisuuden taidoiksi nimettyjen taitojen opettamista kohtaan. Uskon niiden harjoittelemisen lisäävän universaalia hyvää ympärillemme.  

 

Muistan kuulleeni jo omina peruskouluaikoinani opettajien suusta usein, että koulua ei käydä koulua vaan elämää varten. Tämä ajatus jäi mieleeni kytemään. Tuolloin koulun osittaisen koomisuuden tiedostava lapsi-/nuorisolauma purskahti usein lausahduksen kuultuaan naururemakkaan. Tiesimme silloin, että opiskelemme vain ja ainoastaan seuraavaa koetta varten, jonka jälkeen aktiivisesti unohdamme kaiken näennäisesti oppimamme. Onneksi, syvästi niin toivoen, olemme päässeet jo eteenpäin tämän näennäisoppimisen ikeestä. 

Monen kuntavaaliehdokkaan ja opettajan kylvämässä lentävässä lausahduksessa ” koulua elämää varten” on kuitenkin mielestäni perustavanlaatuinen virhe. Koulua ei käydä elämää varten. Koulu ON elämää. Tämä on oman opettajuuteni ydin. Koulu ON elämää. Koulu on vieläpä lapsillemme ja nuorillemme erittäin suuri osa elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että koulua ei voi eristää elämästä. Elämä on tuotava kouluun. Koulu on laitettava elämään. Tämä tarvitsee määrätietoisia tekoja. Juuri niitä, joita vaalilupauksissa tuon tuosta vilahtelee.

Kun ymmärrämme, että koulu ON elämää, emme voi enää ummistaa silmiämme nykyhetkeltä. Emme voi enää puhua lupauksista, jotka suuntaavat jonnekin tulevaan. Emme myöskään voi luottaa niihin oletuksiin, jotka nimeävät sitä, mitä tulevaisuuden elämässä tarvitsee osata. Voimme luottaa vain nykyhetkeen ja siihen, mitä sen eläminen vaatii oppimaan. Tulevaisuus ei vaadi meiltä taitoja. Elämä vaatii meiltä taitoja. Tämän vuoksi kumoaisin käsitteen ” tulevaisuuden taidot” ja korvaisin sen käsitteellä ” elämäntaidot ”. Elämäntaitoinen ihminen kykenee kyllä sitten tulevaisuudessa mukautumaan ja oppimaan jatkuvasti lisää. 

 

Elämä on nyt

 

Elämäntaidot ovat ajasta irtonaisia taitoja.  Ne ovat sekä menneisyyden että tulevaisuuden taitoja, mutta ennen kaikkea ne ovat nykyhetken taitoja. Ne ovat yleismaailmallisia ja ikiaikaisia ja niitä voi ja pitää harjoitella. Elämäntaidot ovat niitä taitoja, joiden avulla opitaan kunnioittamaan ja kuuntelemaan itseä ja muita. Niiden avulla opitaan myötätuntoa ja –intoa. Niiden avulla opitaan ajattelemaan, oppimaan ja tekemään yhteistyötä. Niiden avulla opitaan olemaan metsä puilta ja puu metsässä. Niiden avulla opitaan tiedostamaan, rakastamaan ja tekemään maailmasta hetki hetkeltä vähän parempi paikka. Elämäntaidot ovat arjen ja inhimillisyyden taitoja. Oma ajatteluni ei riitä kehittelemään mielikuvaa ajasta tai paikasta menneessä tai tulevassa, jossa elämäntaitoja ei tarvittaisi tai niillä ei saataisi luotua sopua sijaa antamaan. 

Elämäntaitojen opiskelu ei ole kuitenkaan helppoa. Se vaatii sinnikästä ja lannistamatonta työtä. Kun kuntavaalit kerran ovat keskeiseti koulutusvaalit, niin Hyvä ehdokas lupaathan ymmärtää, että koulu ON elämää ja elämä on nyt. Ei huomenna. Lupaathan aloittaa esimerkiksi siitä, että maassamme jokainen lapsi ja nuori saisi opiskella sisäilmapuhtaassa ympäristössä. Juuri nyt. Lupaathan jatkaa siihen, että maassamme jokainen lapsi ja nuori saisi apua elämäntaitoharjoittelun kipukohdissa. Juuri nyt, sillä muuta meillä ei ole kuin juuri nyt. Tulevaisuus on nyt. 

Opettajan työssä on usein niitä päiviä, jolloin kaikki mennyt ja tuleva katoaa. Silloin selvitellään riitaa, tukahdutetaan nenäverenvuotoa tai huomataan ajan kuluneen hurjaa vauhtia valtavan innostavan kuvistyön tai tiedeprojektin parissa. Usein itketään ja nauretaan yhdessä. Alati ratkotaan pulmia ja etsitään vastauksia. Usko siihen, että tulevaa varten on silloinkin paljon opittu, on suuri, vaikka tulevaa ei ole ehditty edes ajatella. Tärkeintä on, että on oltu elämäntaitoisesti läsnä hetkessä. Illalla sitä sitten tietää väsynyt opettaja eläneensä. Mukavaa on, jos on saanut elää esimerkiksi juurikin sisäilmapuhtaassa, arvostavassa ja kunnioittavassa ympäristössä jäämättä yksin omalla huonolla hetkellään. Tällaisen ympäristön rakentamiseen ei tarvita hienoja ja uljaita markkina-arvoisia hankkeita eikä niihin suunnattua rahoitusta vaan elämäntaitoista, inhimillistä, rakastavaa ja selvänäköistä päätöksentekoa.

Elämisiin,

-Anna