SPES PATRIAE

Olen seurannut pidemmän tovin mm. sosiaalisen median kautta sitä valtavan inspiroivaa työtä, mitä tuhannet ja toiset moiset suomalaiset opettajat tekevät. Erityisen inspiroitunut olen niiden opettajien työstä, jotka aktiivisesti kehittävät omaa osaamistaan ja etsivät rohkeasti uusia suuntia toimia, kokeilla ja ihan vain olla päivä kerrallaan paikalla ja erityisesti läsnä. Minulla on jo monta idolia, joiden työtä seurailen välillä ilosta kyynelehtien ja toisinaan rehellisesti kadehtien.  

Yksi ehdottomista idoleistani on Kari Uusikylä. Mies, joka on vakuuttanut minut viisaudellaan kerta toisensa jälkeen. Mies, joka on onnistunut sanottamaan asioita, jotka ovat lohduttaneet minua suuressa määrin oman elämänpolkuni varrella. Kari Uusikylän viimeaikaiset kannanotot ovat kuitenkin herättäneet ristiriitaisia tunteita monessa hänen työtään seuranneessa. Viimeisin HundrED-projektiin kohdistunut kritiikki löi myös minut ällikällä: Uusikylän blogi .

Nostan tylleröisen käteni mullasta ylös. Kuuntelen ja kunnioitan, kiitän ja kumarran. Olen koko verrattain lyhyen opeurani ajan ajatellut, että tärkeintä työssäni on lasten kohtaaminen. Uskallan ilmoittaa uskovani, että emme oikeastaan tarvitse mitään upeaa ja uljasta saati hintavaa välineistöä tai resurssistoa kasvattaaksemme tulevaisuuden taitajia. Olen jopa ääneen lausunut, että tarvitsisimme vain sisäilmapuhtaan tilan, jossa mahtuisimme istumaan lasten kanssa piiriin ja juttelemaan. Tähän rintamaan uskoisin myös Uusikylän kanssani liittyvän.

Lasken tylleröisen käteni takaisin multaan. Arvostan ja kohtaan nöyränä kokemuksen ja ymmärryksen asioista, jota minulla ei vielä ole, ja jatkan istuttamistani. Uskallan sanoa myös uskovani, että koulu on menossa juuri siihen suuntaan, minne sen on mentävä, että pääsemme tilanteeseen, jossa voimme istuutua yhdessä alas ja voida hyvin. Tämän suunnan näkyväksi tekeminen erilaisten hankkeiden avulla on mielestäni vain upea asia. Tovi sitten järjestetyn SuomiAreena-tapahtuman yksi keskusteluaiheista oli opettajien työn arvostuksen laskeminen: Kooste SuomiAreena. Mikä voisi olla suurempi kunnianosoitus opetukselle ja koulutukselle kuin sen huomioiminen tasavallan satavuotistaipaleen juhlavuonna mediajulkisuutta riemullisesti saavan projektin keinoin: HundrED ?

Rahasta en juuri ymmärrä. En sen vertaa, että olisin vielä koskaan osannut vaikkapa laskuttaa työni puolesta ajettuja kilometrejä tai materiaalitarpeiksi hankkimiani härpäkkeitä. Sen verran allekirjoitan ja ymmärrän, että opetus ja kasvatus ovat sikäli pyhiä asioita, että rahaa niillä ei mielestäni rahastusmielessä ole oikein oikein tehdä. Uusikylä ei suinkaan ole oppi-isistäni ainoa eikä ehkä suurinkaan. Suurin heistä lienee hän, joka antoi, muttei ottanut, armahti, muttei tuominnut. Hän, joka viitseliäisyyttään jakoi leipää ja kalaa ja kertoi, miten olla ihmisiksi. Ihmisyyttä ja inhimillisyyttä ei voi myydä. Mitään pahaa en kuitenkaan näe siinä, että tekee työtään täydestä inhimillisestä sydämestään ja tienaa siitä leipäänsä, jota ei tänä päivänä oikein kukaan muuten jaa. 

Allekirjoitan sen, että saatan olla naiivi ja herkkäuskoinen. 33-vuotiaana, kahdeksan pätevän työvuoden jälkeen, törmään edelleen jatkuvasti tytöttelyyn. Otan sen vastaan luottamuksella ja uskolla siitä, että joku päivä haikeasti arvostan kyseistä tyllerömäistä muistoani. Näillä silmälaseilla katselen kuitenkin juuri nyt tulevaan, luottavaisena ja uskoen. Ihailen ja arvostan viisaampieni pyyteettömiä tapoja ottaa osaa koulun kehitystyöhön erinäisten projektien ja vapaan jakamisen kautta. Pyrin myös jatkuvasti kehittymään ja kehittämään itseäni ja opettajuuttani. Samaa luottamusta ja uskoa uusia sukupolvia kohtaan toivon niiltä oppi-isiltäni, joiden kokemuksen ja viisauden varaan uskallan hetki kerrallaan luottaa oman rohkeuteni nähdä tulevaisuudessa jotain yhtä hyvää, mitä he joskus näkivät tässä päivässä.

Inhimillisesti toivoen,

-        -  Anna

Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta

Kiusaaminen ryhmäilmiönä

Koulukiusatun ruotsalaisen rohkean Annican julkinen vastaus luokkakokouskutsuun on noussut viime päivinä esille hyvänä esimerkkinä koulukiusaamisen vastaisen työn tekemisen tueksi: Annican tarina. Kiusaaminen on jättänyt Annicalle ja lukuisille muille pysyvät arvet, myös minulle. Kamppailen edelleen ajatuksen kanssa, että minusta ei jostain syystä pidetä. Joudun tekemään töitä sen eteen, etten vetäydy sosiaalisissa tilanteissa tämän juurtuneen aatoksen vuoksi. Se on osa minua ja sen kanssa on pärjättävä. Se on myös eteenpäin työntävä voima omassa työssäni, jossa haluan tehdä aina parhaani sen turvaamiseksi, että kukaan ei joutuisi kokemaan samaa.

Näen kiusaamisen ryhmässä tapahtuvana luonnollisena ilmiönä. Näin ollen kiusaamista on mahdotonta kitkeä täysin, mutta sitä voi hallita ja sen esiintymisen minimoida. Ryhmät toimivat tietynlaisen kaavan mukaan ja ryhmiin muovautuu väistämättä tiettyjä rooleja. Opettajalla on koululuokassa tärkeä tehtävä sen suhteen, miten hän kykenee havainnoimaan näitä ryhmän ilmiöitä ja rooleja sekä ohjailemaan niitä suuntaan, jossa kiusaamisen esiintymät kitketään mahdollisimman nopeasti pois ja suunnataan ryhmä toimimaan uudella tavalla. 

Mitä opettaja sitten voisi tehdä? Kiusatun rooliin joutuvalle olisi tärkeää kertoa, että kyseessä on ryhmätason ilmiö ja ihan jokainen saattaa joutua sattumien summan johdosta kyseiseen rooliin. Itsetunnon tukemiseksi olisi saatava kiusattu ymmärtämään, että hänessä ei ole yhtään enempää vikaa kuin kenessäkään muussa. Pitäisi myös kertoa, miten kiusaamisesta selviää; kasvattaa lapsille ja nuorille toipumisuskoa ja antaa oikeanlaisia henkisiä työkaluja käsitellä voimakkaita kielteisiä tunteita aiheuttavia kokemuksia samalla toki korostaen, että kiusaaminen ei ole silti millään tavoin hyväksyttävää. Olisi hyvä antaa yksinkertaisia selkeitä ohjeita, miten toimia kiusaamistilanteessa. Voisi myös ohjata tarkkailemaan omaa käyttäytymistä sen suhteen, miten sitä ohjailemalla voi pyrkiä olemaan antamatta kiusaajille pontta jatkaa. 

Lapset ja nuoret eivät ole ilkeitä. Toisinaan he ovat vain hyvin ajattelemattomia. Heidät tulee ensisijaisesti opettaa ajattelemaan. Tärkeintä on lähtökohtaisesti puuttua pienimpäänkin epäilykseen ja riidan alkuun. Näin ennaltaehkäistään kiusaamista eikä vain puututa siihen sen jo ilmetessä. Kiusaaminen kun saa alkunsa usein pienestä siemenestä, jonka noukkiminen mahdollisimman pian estää sen kasvamisen rehottavaksi rikkaruohoksi. Lapset ja nuoret tulee kohdata ja heidän kanssaan tulee voida keskustella vaikeistakin asioista. Heidän kanssaan tulee pysähtyä läpikäymään tilanteita yhdessä. Lapset ovat taitavia sanottamaan tapahtumia, kun heille antaa siihen mahdollisuuden ja harjoittelee sitä yhdessä. Opettajan tehtävä on tehdä selväksi oikean ja väärän ero ja johdattaa lapsia oivaltamaan tämä itse.

Käytännön esimerkkejä 

Kehitimme edellisen luokkani kanssa ”pyöreän pöydän”-taktiikan. Eripuratilanteet totuttiin purkamaan auki pyöreällä käytäväpöydällä. Toimivan käytännön tulee olla pysyvä osa arkea ja huomasin ilokseni systemaattisen nimettävän "taktiikan" purevan. Leikkimielisen lempeästi aloimme kutsua kehotusta pöydän ääreen siirtymiselle ”pyöreän pöydän ritariudeksi”. Pöydästä oli lupa lähteä ainoastaan rauhan sankarina, vaikka sinne saavuttiin sotatilassa. Tilanteen kulku on yksinkertainen. Jokainen osapuoli saa puheenvuoron, jonka aikana muut eivät saa kommentoida. Vasta kaikkien puheenvuorojen jälkeen lähdetään rakentamaan keskustelua. Ope voi myös kirjata keskustelun ylös ja allekirjoituttaa pöytäkirjan. Mielestäni on tärkeää, että aina ensimmäisenä näitä keskusteluja lasten kanssa käy systemaattisesti oma opettaja. Lapset saavat näin kokemuksen siitä, että oma ope välittää ja haluaa todella luoda turvallisen oppimisympäristön kaikille. Aikaa tälle löytyy aina. Yksikään opetussuunnitelman sisällöllinen tavoite ei ole tätä tärkeämpää, koskaan.

Ryhmän roolien seuraaminen onnistuu esim. sosiogrammien avulla. Sosiogrammi on ainoastaan open nähtäväksi tarkoitettu työkalu. Sosiogrammin teetättämistilanteessa olen mm. pyytänyt lapsia kirjoittamaan paperille yhden tytön ja yhden pojan, keiden kanssa he tekisivät mieluiten yhteistyötä sekä yhden tytön ja yhden pojan, keiden kanssa he kokisivat yhteistyön olevan haastavinta. Kyselyn teettäminen tulee tilanteena olla positiivisviritteinen, jotta se ei luo lapsille kokemusta siitä, että osa saa olla ”suositumpia” kuin toiset. Lähtökohtaisesti arjessa on tultava aina esille vaade kyvystä tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa sekä kunnioittaa kaikkia. Sosiogrammin tulokset osoittavat nopeasti esim. sen, ketkä tiettynä aikana jäävät ulkopuoliseksi ja ohjaavat pohtimaan syitä tähän. Ope voi asettaa itselleen tavoitteita muuttaa tiettyjen lasten sosiaalisia rooleja. Kun sosiogrammeja tekee säännöllisesti, näkee mainiosti ryhmän sosiaalisissa suhteissa tapahtuvaa kehitystä sekä sen, miten on itse onnistunut tavoitteissaan muuttaa niitä. 

Kuvassa kuvitteellinen esimerkki sosiogrammista kuvaamaan tilannetta " kenen kanssa tekisin mieluiten yhteistyötä". Kuvan perusteella suosituimpia ovat Taina ja Petri. Heidän suosionsa syytä olisi hyvä pohtia; onko se hankittu positiivisin keinoin ryhmän yhteistä hyvää edistäen? Ulkopuoliseksi puolestaan jäävät Tiina ja Kalle.Heidän ulkopuolisuutensa syitä ja seurauksia olisi tärkeä pohtia eri näkökulmista ja tavoitella heidän kiinnittämistä ryhmään soveltuvin keinoin.

"Tyhmä, ruma, harakka, hullu, huora. Saat rauhassa yksin olla, voit vaikka kuolla." Jos olisin joskus saanut kutsun luokkakokouksiin, olisin mennyt ja menisin. Menisin vahvana ja voimakkaana. Menisin hymyillen näyttääkseni, että olen selvinnyt. Kertoisin olevani kiitollinen kaikista kokemuksista, koska ilman niitä minusta olisi tullut paljon kehnompi opettaja. Paras saamani palaute työstäni on tullut lapsen suusta, kun luokkamme kiusaamiskyselyn tulokset näyttivät nollaa: ” Meillä ei taideta oikein kiusata siksi, koska ope ei siedä sitä yhtään ja selvittää riidatkin heti. Se nimittäin tietää itse, miltä se kiusaaminen tuntuu.”

Kutsuja odotellen,

-Anna