Yle julkaisi kriittisen uutisoinnin uuden opetussuunnitelman
ja erityisesti itseohjautuvuuden riskeistä (
https://yle.fi/uutiset/3-10919909). Mielestäni uutinen on vaarallinen
esimerkki median kyvystä ohjailla ja voimistaa vääristyneitä käsityksiä sekä
opetussuunnitelmasta että itseohjautuvuuden käsitteestä. Uutinen itsessään ei
mielestäni kertonut mitään uudesta opetussuunnitelmasta tai
itseohjautuvuudesta. Harmilliselta se toki kuulosti, vaikkakin koulukohtaiselta.
Toivoisin toimittajien perehtyvän aiheeseen pintaraapaisuja enemmän ja
kuuntelevan myös niitä, jotka eivät ole kaikkein äänekkäimpiä. OPS tulee
mielestäni sekä lukea että sisäistää ennen merkittävän kärkevää siihen
liittyvää kommentointia. Tällä hetkellä median julkilausumat yksittäistapaukset
ovat päässeet jo pitkälle muovaamaan stereotypiaa kokonaisuudesta. Tämän johdosta
haluan ottaa kantaa aiheeseen kertomalla, mitä itseohjautuvuus mielestäni on, ja
miten toteutan sen opettamista ja harjoittelua omassa luokassani.
Mitä itseohjautuvuus on teoriassa?
Liiaksi ei voi korostaa, että itseohjautuvuus on taito, jota
tulee opettaa ja harjoitella. Oma näkemykseni tästä taidosta laajeni
merkittävästi toimintaterapiaopintojen myötä. Käsitän itseohjautuvuuden lähtevän
juuri toiminnanohjauksen taidoista sekä toiminnan terapeuttisesta voimasta. Itseohjautuvuus
on laaja käsite ja monia erilaisia osa-alueita sisältävä taito. Merja Tompuri
(2018) kuvaa teoksessaan "Tartu toimeen" mielestäni loistavasti kokonaisuudessaan sitä,
mitä kaikkea itseohjautuvuus on:
” Toimeen tarttumisen taito on kykyä suorittaa erilaisia
tavoitteellisia toimintoja. Toimeen tarttuminen on prosessi, jonka vaiheet
etenevät toiminnasta toiseen siirtymisestä uuden toiminnan aloittamiseen ja sen
loppuun suorittamiseen. Se liittyy nimenomaisesti tavoitteellisiin
toimintoihin, ei sellaiseen tekemiseen, johon tartutaan mielihyvän vuoksi.
Toimeen tarttumiseen läheisesti liittyviä termejä ovat autonomia,
itseohjautuvuus, toiminnanohjaus ja työskentelytaidot. Nämä kaikki sulkevat
piiriinsä ihmisen kyvyn suunnitella, säädellä ja arvioida omaa työskentelyään
sekä huolehtia sovituista tehtävistä. Lisäksi ne yhdistyvät usein sisäiseen
motivaatioon ja taitoon työskennellä ryhmässä. ”
” Toimeen tarttumista harjoittelemalla ei vaikuteta
ainoastaan yksittäisen toiminnon suorittamiseen. Pitkällä aikavälillä siinä
vahvistetaan mm. resilienssiin liittyvää sinnikkään ponnistelun taitoa ja kykyä
ottaa vastaan uusia haasteita. Lisäksi tekemisen mukanaan tuoma kokemus
aikaansaamisesta vahvistaa ihmisen pystyvyyden tunnetta ja tuo lisää
elämänlaatua.”
Itseohjautuvuuden harjoittelemisen puolesta puhuu myös David
Mitchell (2018), joka esittelee 27 tutkitusti toimivaa tapaa opettaa samannimisessä
teoksessaan. Teoksessa "tutkitusti toimiva" tarkoittaa sellaisia opetuksen tapoja
ja menetelmiä, joiden vaikuttavuudesta on saatu vahvaa näyttöä kansainvälisessä
tieteellisessä tutkimuksessa.
Yksi Mitchellin (2018) esittelemä tutkitusti toimiva tapa/menetelmä
on oppimisen itsesäätely, joka kuvaa mielestäni erinomaisesti itseohjautuvuuden
käsitteen laajamittaista kokonaisuutta:
” Useimmat oppimisen itsesäätelyn määritelmät eivät viittaa
vain kognitiivisten prosessien säätelyyn vaan myös käyttäytymisen ja
emootioiden säätelyyn. Oppimisen itsesäätely on laaja käsite, joka sisältää
useita strategioita: itsehavainnoinnin, itsevahvistuksen, itsetietoisuuden,
minäpystyvyyden, itseohjautuvan oppimisen, itseohjautuvuuden, itsehallinnan,
itsehallintaohjeet ja itsearvioinnin. Tämä liittyy läheisemmin
toiminnanohjaukseen ja motivaation osatekijöihin.”
Oppimisen itsesäätelyyn liittyy Mitchellin mukaan monia
erilaisia piirteitä, joita ovat esim. itsetietoisuus, motivaatio, tunteiden
hallinta, kyky asettaa tavoitteita, ongelmanratkaisukyky, itsetarkkailu ja
itsevahvistaminen. Näiden kykyjen kehitys vaatii mm. osallistumista
itsesäätelyä vaativiin toimintoihin kuten yhteistoiminnalliseen oppimiseen ja
ihmissuhdetaitojen rakentamiseen. Luokkahuoneessa itsesäätelyn taitojen
kehitystä edistää parhaiten mm. myönteinen vuorovaikutussuhde luotettavaan
ihmiseen ja lapsen taitojen rajoissa pysyvät itsehallinnan haasteet. (Mitchell 2018.)
Näiden määritelmien myötä toivoisin ymmärryksen
itseohjautuvuuden käsitteestä laajenevan merkittävästi. Kyseessä
ei siis ole
oppijan heittäminen mereen ilman uimataitoa, vaan merkittävä uimataidon harjoittelemisen
tarkoin ositettu prosessi.
Mitä itseohjautuvuuden harjoitteleminen on käytännössä?
Teoreettisen taustoituksen valossa itseohjautuvuuden taidon
harjoittelemiseen luokassa kuuluvat siis mm. toiminnanohjauksen ja työskentelyn
taitojen (suunnittelu, toiminta ja arviointi) harjoitteleminen, itsesäätelyn ja
tunnetaitojen harjoitteleminen, yhteistyötaitojen harjoitteleminen, positiivisen
oppijaminäkuvan rakentaminen, turvallisen oppimisympäristön rakentaminen,
sisäisen motivaation etsiminen sekä sinnikkyyden harjoitteleminen.
Opetan tällä hetkellä kolmatta ja neljättä luokaa. Näin
ollen itseohjautuvuuden opettaminen ja harjoitteleminen on vielä hyvin
opettajajohtoista. Osa opettajan ammattitaitoa on ymmärtää, minkälaisia
oppimisen haasteita kullekin oppijalle kussakin oppimisen vaiheessa voi antaa
ja asettaa sekä kuinka paljon oppijaa tulee kulloinkin tukea.
Esittelen seuraavaksi käytännön esimerkin viime viikolla
toteuttamastani oppitunnista, jonka aikana koen harjoituttaneeni itseohjautuvuuden
taitoa monipuolisesti.
Aloitan oppituntini usein opettajajohtoisesti pilkkomalla taululle osiin
tunnin toiminnat sekä tavoitteet ja käymällä ne läpi. Esimerkkioppituntini
etenemissuunnitelma taululle kirjoitettuna oli seuraava:
ENSIN: Harjoittelemme yhteistyötaitoja. Pohdimme tiimeittäin
luokalle sopivia sääntöjä ja sopimuksia.
SITTEN: Harjoittelemme itsearviointitaitoja. Täytämme yksilötyönä
itsearviointiväritystehtävän.
LOPUKSI: Katsomme hyvästä yhteispelistä kertovan lyhyen videon.
Oppitunnin aikana pureuduimme näin esim. ympäristöopin
tavoitteeseen T10 sekä laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin L1, L2, L3, L4 ja
L7.
Puran vielä nämä vaiheet tarkemmin lukijan ymmärryksen tueksi:
ENSIN
Kokonaisuuden esittelemisen jälkeen menin tarkemmin ensimmäiseen
vaiheeseen, jonka ohjeistin edelleen opettajajohtoisesti. Luokassani toimivia yhteistoiminnallisia tiimejä ohjattiin työskentelyn aikana tarpeen mukaan aikuisen avulla sanallisesti
tiimikohtaisesti kohti yhteisen päämäärän saavuttamista.
Päämääränä oli kirjata ylös ehdotuksia luokan yhteisistä säännöistä ja
sopimuksista, joita tultaisiin lukuvuoden aikana tarvitsemaan, jotta oppiminen sujuu
ja kaikilla on hyvä olla.
Työskentelyn edetessä käynnistin aikalaskurin, jonka avulla
tiimit saivat seurata tehtävän suorittamisessa jäljellä olevan ajan määrää ja
pyrkiä näin aikatauluttamaan työnsä etenemistä. Lopetimme tehtävän yhdessä
hiljaisuusmerkkiin, jonka jälkeen pidimme lyhyen taukojumpan valmistautuaksemme
seuraavaan vaiheeseen. Käymme arjessa usein läpi tauotuksen tärkeyttä ja
merkityksellisyyttä oppimisen ja toiminnan tehostajana.
SITTEN
Ohjeistin jälleen opettajajohtoisesti itsearviointitehtävän.
Kertasin lyhyesti, miksi itsearviointitaidot ovat tärkeitä, ja kerroin miten
tehtävä tulisi tehdä. Läpikävin myös sen, että kyseessä on yksilötyö, jossa
jokainen pinnistelee oman työskentelyn parissa. Näin ollen tehtävän tekemisen
aikana vallitsee hiljaisuus. Tehtävän ja sen tekemiseen tarvittavat värikynät
lapset joutuivat hakemaan itse, ja valmistuttuaan he joutuivat myös liimaamaan
tehtävän arviointivihkoonsa välineet jälleen itsenäisesti hakien.
Tehtävän tekemisen tueksi ohjeet näkyivät myös kirjallisena valkokankaalla, kuten tavallisesti luokassani on tapana.
Luokassamme on myös selkeää, mitä tehdään, kun ollaan valmiita. Lapset
valmistuivat tehtävästä eri tahtiin ja osasivat upeasti ohjata oman toimintansa
kussakin vaiheessa oikein häiritsemättä kanssaoppijoitaan. Kysymysten ilmetessä
ohjasin lapset ensin katsomaan sanallista ohjetta, jonka jälkeen suurin osa
kysyjistä hoksasi heti, miten siirtyä seuraavaan työvaiheeseen. Kaikkien
valmistuttua pysäytin jälleen hetken hiljaisuusmerkkiin ja valmistauduimme
oppitunnin viimeiseen vaiheeseen.
LOPUKSI
Keskustelemme päivittäin erilaisista tunnetaitoihin
liittyvistä asioista ja sanotamme tunteitamme. Pohdimme tunteiden tiedostamisen
tärkeyttä ja erityisesti myös emotionaalisen itsesäätelyn taidon merkitsevyyttä
elämässä. Näihin tavoitteisiin ja toisten kunnioittavaan kohtaamiseen liittyen
katsoimme vielä oppitunnin päätteeksi hyvästä yhteispelistä kertovan videon.
Tämän jälkeen ohjauduimme rentoutuksen kautta ruokailuun. Rentoutumisen taidon
tärkeyttä ihmisen hyvinvoinnille käymme myös arjessa usein läpi.
Väitän kyseisen oppitunnin aikana harjoituttaneeni itseohjautuvuuden
taitoa opetussuunnitelman vaatimalla tavalla. Missään kohtaa tuntia yksikään
lapsi ei jäänyt yksin tai tullut heitetyksi oman onnensa nojaan vaan sai
jatkuvasti selkeitä ohjeita toimintansa suuntaamiseen. Apua oli tarjolla
kysyttäessä ja kysymättä.
Itseohjautuvuuden taidon harjoittelemisen tukemiseen luokassani kuuluvat myös monenlaiset muut toiminnot ja tavat kuten esim. mahdollisuus
toisinaan valita itselleen sopivin työtapa, työskentelypaikka ja motivoivin tehtävätyyppi. Opettajan kontrolli, ohjaus ja arvio soveltuvuudesta kussakin tilanteessa näissäkin on kuitenkin erittäin tärkeää. Näiden läpikäyminen tarkemmin tässä yhteydessä tekisi tekstistäni liian pitkän.
Erilaiset kuvalliset apuvälineet ovat luokassani myös ahkerassa käytössä itseohjautuvuuden taitojen harjoittelussa.
Mikä uuden opetussuunnitelman itseohjautuvuuden vaateessa
eroaa aiempaan?
Aiemmin mm.toiminnanohjauksen taidot ovat olleet oman
näkemykseni mukaan lähinnä osa erityisopetusta.
Lapset ovat olleet mielestäni aiempien
opetussuunnitelmien aikana huomattavasti enemmän omillaan kuin tänä päivänä. He
ovat joko ymmärtäneet irtonaisia ohjeita tai eivät. He ovat joko pysyneet
autoritäärisen opetuksen kelkassa tai eivät. Kyydistä tippuneet ovat ohjatut erityisopettajan
luokse harjoittelemaan, jos ovat tulleet huomatuiksi. Tänä päivänä jokainen lapsi saa osakseen nämä tärkeät
harjoitukset ja toimintamallit, joiden hyöty on uskoakseni pitkällä aikavälillä suuri.
Mitchell (2018) toteaa osuvasti:
”Useimmissa yhteiskunnissa aikuisuuden ja elämänlaadun
määritelmänä pidetään kykyä kantaa henkilökohtainen vastuu omista teoista.
Vapaissa, demokraattisissa yhteiskunnissa ihmiset odottavat ja heiltä odotetaan
itsenäisyyttä, johon kuuluu tavoitteiden asettaminen sekä valintojen ja
päätösten tekeminen useilla elämänalueilla.”
Nykyisen opetussuunnitelman myötä olen itse opettajana
vakuuttuneempi siitä, että kykenen paremmin valmistamaan lapsia tulevaisuuteen
kuin kymmenvuotisen opeurani alussa. Käytössäni on tätä nykyä paljon enemmän
välineitä tämän toteuttamiseen. Itse oman koulupolkuni aikana opin mm. aidosti
oppimaan, ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti vasta yliopisto-opintojeni
aikana. Koen, että olisin tarvinnut itseohjautuvuuden taitoja jo paljon aiemmin.
Olenkin nyt opettajana hyvin iloinen siitä, että saan opettaa näitä taitoja jo
alakoululaisille sekä vielä iloisempi siitä, että oma lapseni tulee pääsemään
osaksi näiden taitojen opetusta jo pienestä pitäen.
Yhdyn myös Tompurin näkemykseen, että on
tapahtunut suuri muutos siitä, kun työelämässä ihmisten odotettiin suorittavan
nöyrästi velvollisuutensa tarkkojen ohjeiden mukaan. Sisäinen motivaatio oli
tuolloin sivuseikka, ja itsenäinen ajattelu voitiin rinnastaa kurittomuuteen. Työelämässä
on nykyään vuosi vuodelta enemmän tehtäviä, joissa tarvitaan kykyä itsenäiseen
päätöksentekoon, ongelmanratkaisuun ja vastuullisuuteen. Vastaavasti yhä
vähemmän on sellaisia tehtäviä, joissa työntekijä selviää rutiinien avulla. (Tompuri 2018.)
Koulun on kyettävä vastaamaan näihin tarpeisiin
tuomitsematta jatkuvasti tulevaa, mennyttä tai nykyistä.
Sokrates on sanonut:
”Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua.
Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan
vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen.”
Rakentamisiin,
-Anna
Tekstissä lähteenä käytetyt teokset:
- Mitchell, D. 2018. 27 tutkitusti toimivaa tapaa opettaa. Jyväskylä: PS-kustannus.
- Tompuri, M. 2018. Tartu toimeen, opas työskentelytaitojen opettamiseen. Jyväskylä: PS-kustannus.