Kesäloman alkaessa minulla on ollut tapana istahtaa lasten
lähdettyä opepöytäni taakse katselemaan ja kuuntelemaan tyhjää luokkahuonetta. Siinä istuessani ja ihmetellessäni kestää
yleensä kolmesta viiteen minuuttia ennen kuin kyyneleet alkavat valua vuolaana
virtana poskilleni. Tyhjentävä hiljaisuus muistuttaa siitä, että olen taas
yhden lukuvuoden ajan tehnyt kaikkeni järjelläni ja erityisesti sydämelläni niiden
lasten eteen, joiden kanssa olen kulloinkin saanut työtäni tehdä. Heille kaikille minä toivon erityisesti
sydämelläni vain ja ainoastaan kaikkea hyvää.
Olen saanut lukuisia kertoja kuulla, että kaikkeen ei
tarvitsisi suhtautua aivan niin suurella sydämellä. Varsin tunteikkaana ja
herkkänä ihmisenä en välttämättä jaksa kuulemma kantaa sitä maailman taakkaa, jonka
harteillani usein tunnen. Olisi terveellistä kovettua hieman. Olen pahoillani,
mutta en suostu. Kovuutta maailmaan mahtuu tarpeeksi. Pehmeydestä on pulaa.
Isäni totesi minulle ennen oman taistelunsa päättymistä, että sota ei kaipaa
yhtä miestä. Tänään ymmärrän, mitä hän sillä tarkoitti, sillä olen noudattanut
hänen ohjettaan. Yhden miehen sota ei kuitenkaan ole koskaan tarpeeton eikä
turha. On vain osattava valita taistelunsa.
Olen ennättänyt kohdata työssäni satoja lapsia. Jokaisen heistä olen pyrkinyt kohtaamaan parhaan osaamiseni mukaan heitä kunnioittaen. Muistan jokaisen luokanopetusryhmäläiseni nimen, jos saan kurkata luokkakuvasta apua. Jokaisena Suvivirtenä toivon aidosti jokaisen heidän tielleen järisyttävän suuren määrän hyvää. Toivon järisyttävän suuren määrän hyvää sinulle. Olen äärettömän pahoillani siitä, että en aina osannut tehdä tai nähdä asioita sinun kannaltasi oikein. Vannon kuitenkin käsi sydämelläni, että välitin sinusta aidosti ja yritin parhaani. Sinä et koskaan ollut minulle vain yksi muiden joukossa. Sinä olit aina minulle korvaamattoman tärkeä pieni ihminen, jonka tielle toivoin vain enkelin siipien havinaa ja iloa, onnea syvää.
Opettajan työ ei ole lyhyitä päiviä ja pitkiä lomia.
Opettajan työ on sydämen työtä, jonka myötä varmasti jokainen opettaja
valehtelisi, jos väittäisi, että ei toisinaan heräisi öisin murehtimaan
maailmaa. Jokainen opettaja on lomansa ansainnut tehtyään taas korvaamattoman
tärkeää työtä lukuvuodellisen verran. Kiitos opettajat siitä upeasta työstä, jota
teette!
Tänä keväänä en ensimmäistä kertaa vuosiin laulanut tai
säestänyt Suvivirttä opettajan roolissa. Se tekee minut surulliseksi, joka
puolestaan varmentaa sen, että toivon pääseväni tulevina vuosina pianon taakse
näinä aikoina. Tänäkin vuonna tosin soitin Suvivirren. Soitin sen pitkän ja
arvostettavan tien kulkeneille vanhuksille. Soitin hapuillen ja virheitä
tehden, alahuultani purren ja kyyneleitä pidätellen. Tie on pitkä
kuljettavaksi. Sen tien varrella minä
muistan sinut, ja minä uskon sinuun!
Ansaittua, aurinkoista ja säästäpiittaamattoman antoisaa
kesälomaa kollegat, oppijat ja erityisesti tietenkin te kaikki kollegat ja oppijat, ketkä minä erityisesti muistan! Sillä teidät minä muistan.
Muistelemisiin,
Anna
