Tulevaisuus on nyt

Tulevaisuuden taidoista elämäntaitoihin

 

Opetuksen ja koulutuksen kentällä suunnataan tällä hetkellä voimakkaasti tulevaan. Lähestyvät kuntavaalit on tituleerattu koulutusvaaleiksi. Ne ovat omalta osaltaan nostaneet koulutuskentällä keskiöön vaalilupauksissa ja – mainoksissa valtoimenaan roihuavan sanan ”tulevaisuus”. Erilaisia tulevaisuuden taitoja on nimetty lukuisia. Niitä ovat mm. oppimaan oppimisen ja ajattelun taidot sekä myötätunto- ja myötäintotaidot. Haluan korostaa näiden olevan taitoja, jotka ovat mielestäni kaikkein tärkeintä, mitä elämässä oppia. En ole koskaan kokenut suurta paloa mitään oppiainetta, en edes omaa erikoistumisainettani, kohtaan. Sen sijaan olen tuntenut jo vuosia voimakasta paloa näiksi tulevaisuuden taidoiksi nimettyjen taitojen opettamista kohtaan. Uskon niiden harjoittelemisen lisäävän universaalia hyvää ympärillemme.  

 

Muistan kuulleeni jo omina peruskouluaikoinani opettajien suusta usein, että koulua ei käydä koulua vaan elämää varten. Tämä ajatus jäi mieleeni kytemään. Tuolloin koulun osittaisen koomisuuden tiedostava lapsi-/nuorisolauma purskahti usein lausahduksen kuultuaan naururemakkaan. Tiesimme silloin, että opiskelemme vain ja ainoastaan seuraavaa koetta varten, jonka jälkeen aktiivisesti unohdamme kaiken näennäisesti oppimamme. Onneksi, syvästi niin toivoen, olemme päässeet jo eteenpäin tämän näennäisoppimisen ikeestä. 

Monen kuntavaaliehdokkaan ja opettajan kylvämässä lentävässä lausahduksessa ” koulua elämää varten” on kuitenkin mielestäni perustavanlaatuinen virhe. Koulua ei käydä elämää varten. Koulu ON elämää. Tämä on oman opettajuuteni ydin. Koulu ON elämää. Koulu on vieläpä lapsillemme ja nuorillemme erittäin suuri osa elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että koulua ei voi eristää elämästä. Elämä on tuotava kouluun. Koulu on laitettava elämään. Tämä tarvitsee määrätietoisia tekoja. Juuri niitä, joita vaalilupauksissa tuon tuosta vilahtelee.

Kun ymmärrämme, että koulu ON elämää, emme voi enää ummistaa silmiämme nykyhetkeltä. Emme voi enää puhua lupauksista, jotka suuntaavat jonnekin tulevaan. Emme myöskään voi luottaa niihin oletuksiin, jotka nimeävät sitä, mitä tulevaisuuden elämässä tarvitsee osata. Voimme luottaa vain nykyhetkeen ja siihen, mitä sen eläminen vaatii oppimaan. Tulevaisuus ei vaadi meiltä taitoja. Elämä vaatii meiltä taitoja. Tämän vuoksi kumoaisin käsitteen ” tulevaisuuden taidot” ja korvaisin sen käsitteellä ” elämäntaidot ”. Elämäntaitoinen ihminen kykenee kyllä sitten tulevaisuudessa mukautumaan ja oppimaan jatkuvasti lisää. 

 

Elämä on nyt

 

Elämäntaidot ovat ajasta irtonaisia taitoja.  Ne ovat sekä menneisyyden että tulevaisuuden taitoja, mutta ennen kaikkea ne ovat nykyhetken taitoja. Ne ovat yleismaailmallisia ja ikiaikaisia ja niitä voi ja pitää harjoitella. Elämäntaidot ovat niitä taitoja, joiden avulla opitaan kunnioittamaan ja kuuntelemaan itseä ja muita. Niiden avulla opitaan myötätuntoa ja –intoa. Niiden avulla opitaan ajattelemaan, oppimaan ja tekemään yhteistyötä. Niiden avulla opitaan olemaan metsä puilta ja puu metsässä. Niiden avulla opitaan tiedostamaan, rakastamaan ja tekemään maailmasta hetki hetkeltä vähän parempi paikka. Elämäntaidot ovat arjen ja inhimillisyyden taitoja. Oma ajatteluni ei riitä kehittelemään mielikuvaa ajasta tai paikasta menneessä tai tulevassa, jossa elämäntaitoja ei tarvittaisi tai niillä ei saataisi luotua sopua sijaa antamaan. 

Elämäntaitojen opiskelu ei ole kuitenkaan helppoa. Se vaatii sinnikästä ja lannistamatonta työtä. Kun kuntavaalit kerran ovat keskeiseti koulutusvaalit, niin Hyvä ehdokas lupaathan ymmärtää, että koulu ON elämää ja elämä on nyt. Ei huomenna. Lupaathan aloittaa esimerkiksi siitä, että maassamme jokainen lapsi ja nuori saisi opiskella sisäilmapuhtaassa ympäristössä. Juuri nyt. Lupaathan jatkaa siihen, että maassamme jokainen lapsi ja nuori saisi apua elämäntaitoharjoittelun kipukohdissa. Juuri nyt, sillä muuta meillä ei ole kuin juuri nyt. Tulevaisuus on nyt. 

Opettajan työssä on usein niitä päiviä, jolloin kaikki mennyt ja tuleva katoaa. Silloin selvitellään riitaa, tukahdutetaan nenäverenvuotoa tai huomataan ajan kuluneen hurjaa vauhtia valtavan innostavan kuvistyön tai tiedeprojektin parissa. Usein itketään ja nauretaan yhdessä. Alati ratkotaan pulmia ja etsitään vastauksia. Usko siihen, että tulevaa varten on silloinkin paljon opittu, on suuri, vaikka tulevaa ei ole ehditty edes ajatella. Tärkeintä on, että on oltu elämäntaitoisesti läsnä hetkessä. Illalla sitä sitten tietää väsynyt opettaja eläneensä. Mukavaa on, jos on saanut elää esimerkiksi juurikin sisäilmapuhtaassa, arvostavassa ja kunnioittavassa ympäristössä jäämättä yksin omalla huonolla hetkellään. Tällaisen ympäristön rakentamiseen ei tarvita hienoja ja uljaita markkina-arvoisia hankkeita eikä niihin suunnattua rahoitusta vaan elämäntaitoista, inhimillistä, rakastavaa ja selvänäköistä päätöksentekoa.

Elämisiin,

-Anna

Tyttö sinä olet täti

Nuori naisopettaja

Olen ollut poikkeuksetta tyytyväinen saamani palvelun laatuun, kun kyseeseen on tullut autoni huoltaminen. Sukuni vanhin ja viisain, rakkain äitini, laukaisi kuitenkin jäätävän Aino Inkeri Ankeismaisen kommentin tuoreimman kokemukseni jälkeen: ” Saamasi palvelun laatu taitaa kyllä johtua siitä, että olet nuori nainen.” Olen itse kuvitellut asiakkaan oman ystävällisyyden asiointitilanteissa saavan osakseen vastaystävällisyyttä palveluntarjoajilta erityisesti autokorjaamoilla, joissa asiakkaat lienevät usein myös tyytymättömiä ja hermostuneita.  Jäin pohtimaan äitini kommenttia ja uskaltaudun nyt raottamaan sellaisen arkun kantta, joka usein jätetään kiinni. Arkun kannessa lukee ”nuori naisopettaja”.

Ensimmäisenä on tehtävä selväksi, että ketään ei ole missään ammatissa syytä arvottaa sukupuolen, iän tai minkään muun ulkoiseen olemukseen liittyvän tekijän perusteella. Jokaisen pitää saada kasvaa, kehittyä ja kehittää itseään ja omaa osaamistaan sekä näyttää se ilman ulkoisista ominaisuuksista johtuvaa arvottamista. Aloin kuitenkin leikkimielisesti pohtia, miten mukavaa olisikaan ollut, jos nuori naiseuteni olisi ollut joskus omalla alallani hyödyksi. Valitettavasti olen saanut usein tuta tämän yhdistelmän negatiivisia vaikutuksia.

Kuluneen kahdeksan pätevän opevuoteni ajan olen joutunut tekemään valtavan määrän töitä osoittaakseni oman pätevyyteni siitä huolimatta, että olen ”nuori nainen”.  Olen useampaan kertaan joutunut toteamaan sekä mies- että naispuolisille kollegoille, esimiestason edustajille ja lasten vanhemmille, että olen ulkoisesta olemuksestani riippumatta ammattitaitoinen ja pätevä opettaja. Sitä minä nimittäin olen. Itseni ja oman kutsumukseni työtäni kohtaan tuntien uskallan väittää olevani jopa vähän enemmän. Olen työtäni koko sydämelläni tekevä jatkuvasti omaa osaamistani kehittävä opettaja.  

Alallamme tapahtuva tytöttely on kuitenkin valitettavan yleistä. Olen kohdannut lukuisia kertoja sekä suoraa että epäsuoraa asiaan liittyvää kommentointia. Moni ”mutta kun sinä olet tuollainen tyttönen” – kommentti on toki ollut varmasti myös osoitus lämpimästä vuorovaikuttamisesta ja sen tarkoitus on voinut olla aivan hyväkin. Olenkin päättänyt, että otan kommentteja toistaiseksi vastaan lähinnä kohteliaisuutena, sillä todellisuudessa alan kyllä olla jo lähempänä täti- kuin tyttöikää.  Aiheeseen liittyy kuitenkin muutama tosiasia, joista en suoraan sanottuna pidä.

Teknistä työtä ja poikien liikuntaa 

 

Moni ope lienee törmännyt työpaikkailmoituksissa paikkoihin, jotka ovat lähtökohtaisesti profiloitu mieshakijoita varten. Niissä etsitään teknisen työn, poikien liikunnan ja tvt-asioiden osaajaa. Miespuolinen opetuttavani totesi erään rehtorin tokaisseen hänelle kyseisenlaisesta paikasta, että todellisuudessa kyseisen paikan saava opettaja ei tule edes opettamaan ko. aineita. He halusivat vain miesopettajan. Miespuoliset tuttavaopeni ovat myös saaneet viran lähtökohtaisesti nopeammin kuin naispuoleiset opetuttavani. Olen itse jäänyt useita kertoja toiseksi miespuolisen hakijan rinnalla.  Tämä on ehdottoman ok niin kauan kuin olen jäänyt rannalle sen vuoksi, että miespuolinen hakija on ollut minua ammattitaidoltaan parempi. Olen toki jäänyt kakkoseksi myös naispuoleisten hakijoiden rinnalla.

Mielestäni opetusala tarvitsee miehiä. Yhtälailla se tarvitsee myös naisia. Olen saanut kuulla kuluneen kahdeksan vuoden aikana myös mm., että poikalapsi tarvitsisi miespuolisen opettajan. Mutta eihän kaikilla pojilla voi olla miesopettajaa. Vai voiko? Toistuvin väliajoin julkisuuteen ponnahtelee kommentteja, joissa peräänkuulutetaan opekoulutukseen mieskiintiöitä. Olen usein pohtinut, mahtaisiko kukaan peräänkuuluttaa naiskiintiöitä, jos tilanne olisi lähtökohtaisesti toinen. 

Kentällä mieskiintiöt tosin tuntuvat olevan jo olemassa. Myös hyväveliverkottuminen on miesten keskuudessa kovin yleistä. Työpaikkansa vaihtamista suunnittelevalle miehelle tuntuu olevan tarjolla useita vaihtoehtoja siinä missä työpaikkansa vaihtoa suunnittelevan naisen ratkaisua hämmästellään. Menettäähän nainen mm. turvalliset mahdollisuudet äitiyslomien ja hoitovapaiden pitämiselle luopuessaan varmasta työpaikastaan. Yritysmaailmassa työpaikan vaihtaminen tosin on aivan tavallista. Siellä oman ammattitaidon kehittäminen ja työn ilon ja imun kokemukset laitetaan etusijalle sekä miesten että naisten joukossa ja tietyin väliajoin tapahtuva maisemanvaihto on osoitus ammatillisesta virkeydestä.

Olen hyväksynyt sen, että tietyissä tilanteissa miesopettajalla vain yksinkertaisesti on enemmän ”biologista auktoriteettia” kuin minulla. Olen myös vinkannut haastavissa tilanteissa avukseni lähimmän miesopettajan. Kiitos siitä, te ihanat miehet. Vastaavasti taas tietyissä tilanteissa minulla saattaa olla sellaisia tyttömäisiä supervoimia, joita miehillä ei ole, ja olen voinut tehdä vastapalveluksia. Kaikin puolin parempaa opettajasta ei silti tule pelkän sukupuolen perusteella. Eikö tärkeintä olisi, että olisi paljon erilaisia ja monenlaisia? 

Tasa-arvo on taitolaji?

Kaiken tämän keskellä sitten laatii opetushallituksemme tasa-arvosuunnitelmaa, jota läpikäydään ahkerasti kouluissa. Mielestäni tasa-arvotietoisuuteen kasvattaminen on erittäin tärkeää.  Mielessäni pyörivät kuitenkin jatkuvasti seuraavat kysymykset:

Miten voin aidosti osoittaa lapsille, että tasa-arvo on tärkeä taitolaji, jos tulen itse jatkuvasti arvotetuksi oman sukupuoleni perusteella? 

Miten voin olla vakuuttava, kun tunnen usein, että minua arvostettaisiin paljon enemmän, jos olisin mies? 

No ainakin olen yrittänyt olla vakuuttava ja lupaan näin tehdä jatkossakin. Tiedän haluavani itse vaalia niitä periaatteita, joiden mukaan kukaan ei ole arvokkaampi tai arvottomampi kuin toinen minkään ulkoisen ominaisuutensa perusteella. Ne kun ovat asioita, joihin ei voi vaikuttaa. En voi vaikuttaa ulkonäkööni, ikääni tai sukupuoleeni. Opettajuuteni kehittämiseen ja ammattitaitooni voin kuitenkin vaikuttaa. Voin vaikuttaa siihen, miten haluan työni tehdä. Haluan tehdä sen hyvin. Haluan myös, että minua arvostetaan sen perusteella, miten työni teen.

Tiedän hyvin, että omalla kohdallani tytöttelyyn päätyminen on osittain oma valintani. Valitsen nimittäin mielelläni olla tyttönen, sukat makkaralla Magdaleena.  Se tullee olemaan aina osa minua. Mielestäni sekin on ihan ok. Saan olla sellainen kuin olen, mutta pätevyyttäni ja ammattitaitoani se ei määrittele, jos pukeudun tyttömäisesti tai kikattelen mielelläni. Mielestäni tässä ammatissa maailmaa on sitä paitsi katsottava jatkuvasti lapsen silmin, ettei unohda ihmettelyn ja leikkimielisyyden valtavaa voimaa. On lennettävä päivänkakkaralla ja kikateltava itsekseen ja erityisesti itselleen.  

Tulevaisuudessa toivon saavani nuorekkaasta naiseudestani huolimatta jo työhaastattelutilanteissa tasa-arvoisen mahdollisuuden osoittaa oman osaamiseni omassa työssäni. Hyvästellessäni viime keväänä kuudesluokkalaiseni, sain eräältä perheeltä minut tyttömäisen valtoimeen kyynelryöppyyn johtaneen kirjelmän ( arvostukseni elettä kohtaan on valtavan suuri <3 ) , jossa todettiin mm. seuraavasti: 

”Ajattelimme, että kuinka nuori nainen mahtaa saada luokkaan minkäänlaista kontrollia. Iloksemme ja onneksemme luokka sai parhaan mahdollisen opettajan, mitä voi olla. Kumosit epäilyksemme ensimetreistä lähtien!” 

Näin ajattelin tehdä jatkossakin.

Kumoilemisiin!

-Anna