Minulla oli tänään ilo saada kuunnella Kaisa Vuorisen Huomaa hyvä -koulutuksen luento-osuutta (www.kaisavuorinen.com). Kaisa on toden totta innostava ja inspiroiva puhuja
ja kouluttaja. Hän onnistui pitämään kuulijansa otteessaan. Kaisan fani olin
ollut jo aiemmin, mutta tämän live-kuulemisen jälkeen ilmoittaudun
tosifanien listalle.
Huomaa hyvä -konsepti perustuu positiiviseen psykologiaan ja
siitä johdettuun luonteenvahvuusajatteluun. Tämä on hyvin yhteneväistä
hyveajattelun kanssa. Jo ensimmäisessä työpaikassani yritin tuoda opetukseeni
käyttöön hyveajattelua. Siitä saakka olen yrittänyt ammentaa työssäni hyvää siinä sekä onnistuen että epäonnistuen. Positiivisen psykologian
rantautuminen Suomeen on ollut huippujuttu.
Huomaa hyvä -materiaali tarjoaa opettajalle konkreettisia
välineitä sanoittaa lapsille jokaisen vahvuuksia ja hyviä puolia ja tämän myötä
suunnata lapsia muodostamaan kokonaisuudessaan tulevaisuususkoista ja
positiivista maailmankuvaa. Opettajalle
menetelmä antaa välineitä muodostaa koululuokan toimintakulttuuriin omanlaisensa
hyvää huomaavan kielen.
Olen pohtinut yleisesti koulutukseen ja opetukseen liittyvää kieltä
vuosien varrella paljon. Tästä kiitän loistavaa opettajankouluttajaani Pekka
Räihää, joka ravisteli minut ajattelemaan lähes jokaista sanaa, jota opettajana
aloin käyttää. Huomasin, miten normittunutta opettajien
käyttämä kieli on. Opetus ja kasvatus ovat täynnä puhetapoja ja yksittäisiä
sanoja, joilla voidaan ilmaista esimerkiksi vallankäyttöä.
Kaverioppija
Kaverioppija
Muutama vuosi sitten pyrin lopettamaan tietoisesti "oppilas"-sanan käytön. Siirryin puhumaan lapsista ja nuorista. Olin päätynyt siihen,
että oppilas on yksi suurimmista vallankäyttöön liittyvistä sanoista. "Opettaja-oppilas"-sanapari tuo esille vastakkainasettelun, jossa opettaja
asettuu jo kielellisesti oppilaan yläpuolelle ja vuorovaikutuksen lähtökohdat
eivät näin ole tasavertaisia. Opettaja käyttää toki valtaa ja se on osa
opettajan työtä. "Oppilas"-sana kuitenkin omalla tavallaan etäännyttää lapsen.
Sen käyttämättä jättäminen avasi ajattelun tasolla ainakin itselleni mahdollisuuden
tasavertaisempaan vuorovaikutukseen ja luottamussuhteen muodostamiseen lapsen
ja aikuisen välille. Oppilasta parempi sana on oppija. Myös ope on oppija. Näin opetuksen lähtökohdaksi tulee yhdessä oppiminen.
Muutama vuosi sitten aloin myös tietoisesti käyttää lasten
luokkatovereista yleisesti puhuttaessa jokaisessa tilanteessa "kaveri"-sanaa. Koin, että jokainen
luokkatoveri voi olla kaveri ainakin yhteisessä kielessä. En siis puhunut luokkalaisista, oppilaista, pareista tai ryhmän jäsenistä vaan kavereista. Yhdessä lasten kanssa puhuimme paljon ryhmä- ja joukkuehengestä,
jonka tulisi olla oppimista edistävää ja turvallisuutta lisäävää. Siihen kuuluisi se,
että jokainen kunnioittaisi toistaan ja yrittäisi olla kaveri kaikille. Kaveri on sanana sävyltään
mielestäni positiivinen. Oivalsin, että open käyttämillä sanoilla saattaa olla
tällaisessakin asiassa merkittävä vaikutus.
Nämä pienet esimerkit ovat johtaneet minua pohtimaan
enenevässä määrin sitä kokonaista kieltä, jota lasten kanssa käytän. Ajattelin
aluksi itse, että ovatpa muuten pikkumaisia nämä ajatukseni siitä, mitä sanoja nyt sitten käyttää. Olen vuosien varrella kuitenkin huomannut, että nämä pikkumaisilta kuulostavat seikat ovat kehittäneet omaa ajatteluani opettajuudesta paljon. Käytettävillä käsitteillä
ja sanoilla on valtava voima. Uskon, että aivojeni pysähdyttyä
huomiolle muutaman vuoden jokaisessa tilanteessa, kun ajattelin käyttää sanaa
oppilas, onnistuin myös suuntaamaan omaa toimintaani lapsilähtöisempään
suuntaan.
Positiivinen kieli
Vuorovaikutuksen avain on yhteinen kieli. Mitä positiivisempi
tämä kieli on, sitä parempi. Tällä hetkellä yksi omista tavoitteistani
opettajana on kehitellä kieli, joka on mahdollisimman voimaannuttavaa ja
kannustavaa haastavissakin tilanteissa. Tämä vaatii sinnikästä työtä ja onneksi
esimerkiksi juuri Huomaa hyvä -menetelmä tarjoaa siihen valtavan hyviä
apuvälineitä.Tärkeää on myös, että kieli on
realistisen positiivista. Ylitseampuva ei saa olla, koska silloin sanat
menettävät merkityksensä.
Myönnän muuten käyttäväni myös nykyään "oppilas"-sanaa tietyissä tarkoin harkituissa tilanteissa. Esimerkiksi silloin, jos joku luokan
lapsista ilmaisee minulle olevansa jossakin asiassa ”ihan huono”. Tällöin totean lapselle seuraavasti:
"Kenelläkään ei ole oikeutta moittia oppilastani tuolla tavalla,
sillä kukaan ei ole huono. Mitään asioita ei voi osata harjoittelematta ja
sitähän me vasta teemme, harjoittelemme. ”
Kannattelemisiin!
-Anna
