Naapuritalon parvekkeelta on osoitettu kameralla toistuvasti
olohuoneeseemme päin verhomme ollessa auki. Kuvaaja on livahtanut välittömästi
karkuun, kun hänet on huomattu. Koen, että yksityisyydensuojaamme rikotaan.
Käyn ystävällisesti kysymässä, mistä on kyse. Saan kuulla,
että luontoa siinä kuvataan; perhosia ja oravia. Tällainen "ruma ihminen" ei
kuulemma heitä kiinnosta. Naapuritalon parvekkeelta kamerasuunnassa suhteessa
olohuoneeseemme ei kuitenkaan ole luontoa. Mahdollisuus on kuvata lähinnä vain
ja ainoastaan talomme julkisivua, jos laillisuuden rajoissa kuvaamisen suhteen
halutaan pysyä.
Luontokuvaus on minulle ok. Yritän kuitenkin perustella,
miksi asia mietitytti ja tuntui ikävältä. Alan kuulla voimistuvia solvauksia. Aluksi
olen "vainoharhainen pölhö, joka selittyy sillä, että minulla on vauva".
Lopulta olen "s***nan hullu, joka saa painua h***iin ja hakeutua hoitoon". Tässä
kohtaa olen niin pöyristynyt, että en enää yritä selittää, miksi asia vaivasi,
vaan käännän selkäni ja lähden pois. Solvausten huutaminen jatkuu, mutta suljen
korvani niiltä.
Loukatuksi ovat tulleet sekä yksityisyydensuojani että
kunniani. Jälkikäteen olen kuitenkin ylpeä siitä, että onnistuin toimimaan
kuten opetan; älä lähde vastaamaan takaisin samalla mitalla vaan poistu
tilanteesta.
Jään pohtimaan, miten tuttu tilanne tämä minulle onkaan
työni puolesta. Opettajana käyn päivittäin läpi, että ketään ei solvata tai
haukkua millään tavalla. Ikävistäkin asioista pitää kyetä keskustelemaan
asiallisesti oma kantansa ystävällismielisesti perustellen. Kameran käytön
suhteen opetan, että ketään ei saa luvatta kuvata, ja kameran
osoittaessa johonkuhun päin kuvattaessa jotakin muuta, on asiallista ja
ystävällistä ilmoittaa kohteliaasti, mitä kuvasi.
Tällainen kokemusperäinen pöyristymiseni toistuu usein
sosiaalista mediaa seuratessani. Aikuiset ihmiset nimittelevät kilpaa toisiaan.
Mielipide perustellaan erilaisten haukkuma- ja kirosanojen värittämänä.
Sosiaaliseen mediaan saattaa myös levitä kuvamateriaalia, jota on manipuloitu
siten, että asiat saadaan näyttämään täysin erilaista, mitä ne oikeasti ovat.
Aikuiset ihmiset.
Opettajana pyrin myös opettamaan, miten keskustellaan rakentavasti
ja miten eri mielipiteen voi ilmaista asiallisesti. Teroitan, että kirosanoja tai
haukkumasanoja ei tule missään tilanteessa käyttää. Pyydän myös aina pohtimaan,
millaisen kuvan itsestään antaa, jos esimerkiksi kiroilee julkisesti paljon.
Mutta aikuiset ihmiset.
Miten minun pitäisi opettajana näiden opetuksieni osalta
olla uskottava kaikkien esittämieni aikuisten ihmisten antamien esimerkkien myötä? Kirsikan
kakun päälle laittaen vielä se, millaista kieltä poliitikot, päättäjämme, saavat
käyttää. On kuulemma esimerkiksi ihan ok kutsua toista ”munattomaksi
nillittäjäksi”.
Koulukiusaamiseen kuitenkin pitäisi puuttua ja se on jatkuvasti
tapetilla. Olen tästä asiasta tismalleen yhtä mieltä. Aikuinen, osaatko kuvitella,
miten vaikeaa se saattaa joskus olla, jos aikuisena antamasi esimerkki on joku
yllä kuvaamistani?
Me aikuiset olemme lastemme esikuvia ja roolimalleja.
Tulevaisuus on heidän.
Millainen aikuinen Sinä olet? Millaisen tulevaisuuden Sinä
haluat lapsillemme?
Aikuistelemisiin,
-Anna
