What's new?

I am new. Ainakin näin asiapitoisen blogin kirjoittajana. Muuten uutuudenviehätys on tainnut minusta karista vuosien varrella. Iän myötä viehätys vaihtuu viisauteen, jos sen vain osaa valjastaa. Viisauden. Yritän muistaa yrittää olla kiitollinen niistä vaikeistakin hetkistä, joita elämä ja erityisesti myös työelämä on minulle tarjonnut. Niistä ei voi kuin ottaa opikseen ja viisastua, kerta toisensa jälkeen.

Tarkoituksenani on kirjoittaa kasvatukseen ja opetukseen liittyvistä asioista. Työskentelen päätoimisesti luokanopettajana kahdeksatta vuotta ja uskallan luvata, että kuluneina vuosina on ennättänyt kertyä jo aika monta mainiota aihiota ajattelemiselle ja kirjoittelemiselle. Yritän tuoda kirjoituksiini myös aavistuksen vapaamuotoisemman sävyn, jotta saisin lukijan kiinnostumaan. Vapaamuotoisella tarkoitan ehkä jopa vähän viihteellistä, jos oikein villiinnyn.

Mistä kaikki sai alkunsa? En lähde kertaamaan ihmisen biologian perusteita. Aloitan siitä, kun äitini kertoi minulle, että minusta tulisi hyvä luokanopettaja. Koska siinä tietyssä iässä yksinkertaisesti pitää kapinoida vanhempiaan vastaan, en allekirjoittanut väitettä. Työskentelin vuoden ajan kouluavustajana ja totesin, että en koskaan ryhdy opettajaksi. Niin siinä sitten kävi, että muutaman vuoden päästä tästä löysin itseni Seminaarinmäeltä ponileikin vastarintaliikkeestä. Kasvatus ja opetus oli ( ja on ) mielestäni tiukkaa teoriaa ja opettajuus asiantuntija-ammatti eikä leikkimielistä puuhastelua.

Opintojeni aikana olin hyvin kriittinen. Kyseenalaistin ja kritisoin sydämeni kyllyydestä. Siitä ei liiemmin luultavasti pidetty. Minua harmittaa, että kriittisyyttä pidetään lähtökohtaisesti yleensä negatiivisuutena. Sitä se ei mielestäni ole. Kritiikki on ajattelun ilmaisemista, negatiivisuus enemmän ajattelemattomuutta. Eräs didaktikko kertoi minulle Saharan opettavan. Eräs ohjaava opettaja puolestaan kiitti saaneensa minulta elämänsä erikoisimman ja parhaan harjoitteluraporttinsa. Hurahdin erinomaisten kouluttajien tapaan ohjata opiskelija ajattelemaan. Olin ja ajattelin. Ajattelin pienistä yksityiskohdista suuriin kuviin alkaen siitä, että en halua kutsua lapsia oppilaiksi vaan ainoastaan lapsiksi. Minulla ei ole tarvetta ylentää itseäni käsitteellisesti.

Sahara on opettanut, että liiasta ajattelemisesta voi olla joskus myös haittaa. Voi luoja se on toisinaan raskasta, ajatella päivät ja yöt. Ajattelen silti. Opettajuus on minulle edelleen ensisijaisesti professio eli asiantuntija-ammatti. Siksi pyrin ajattelemaan työssäni usein ja paljon. Ajattelemisen lisäksi pyrin "oppimaan ikä kaikki" mm. viettämällä aikaani ammattikirjallisuuden parissa ja keksimällä mahdollisimman tiheästi jotakin uutta opiskeltavaa. Opetussuunnitelmauudistus on tuonut tämän opettajien ajattelemisen keskiöön ja jopa median valokeilaan. Uskallan varovaisesti väittää, että Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos tiesi jo kymmenen vuotta sitten, mitä tuleman pitää ja että ” There is not that much new anyway.” 

Tämä minusta, jatkossa asiaan. Ajattelemisiin!

-Anna-