Häsä digiloikka

Opin tovi sitten uuden sanan. Häsä. Pidän sitä nuorisolaisterminä erikoismerkille #. Oppia ikä kaikki. Vihaan puolestani sanaa digiloikka. Olin ajatellut, että en aio mainita sitä täällä blogissani koskaan. Älä koskaan sano koskaan ( tulin käyttäneeksi tämän tekstini latteiden sanontojen kiintiön heti alkuunsa).

Olen ajatellut tätä digiä tässä muutaman vuoden ajan paljon. Se alkoi ehkä siitä, kun tulin vahingossa joutuneeksi työpaikallani tvt-vastaavaksi. En ottanut sitä ensin kovin vakavissani. Suurin osa laiteongelmista hoituu nimittäin edelleen sammuttamalla ja käynnistämällä laite uudelleen. Jos se ei toimi, johtojen heiluttelu toimii jo lähes varmasti. Koska myös aikanaan jo enemmän eli vähemmän taidokkaasti ”koodasin” itselleni Jyrkin nettiin ”kotisivua”, pärjään mielestäni ihan hyvin koulun verkkosivujenkin kanssa. Osasin toki aikanani myös käynnistää Champions managerin komennolla cdJotainJotain. Mielestäni se oli kunnon komentoa se! Tvt-pestini aikana siinä vaivihkaa kävi niin, että taisin vähän kiinnostua asiasta. En niinkään teknisesti, mutta pedagogisesti. Aloin tehdä enemmän ja enemmän tietokonevarauksia ja opetin lapsia myös käyttämään luokan nettisivuja oppimisympäristönä. Seuraavaksi lupauduin ottamaan vastuulleni salkullisen iPadeja niistäkään juuri mitään sen enempää tietämättä. Mitään muodollista pätevyyttä asiaan en siis ole omannut. Kunhan olen räpeltänyt ja siinä sivussa jotakin on tarttunut matkaan mukaan. 

Tieto- ja viestintätekniikka on mielestäni opetuksessa oiva apuväline. Tässä digiloikkimisessa minua arveluttaa kuitenkin se, ettei tämä loikka nyt vain tapahtuisi ihan loikkaamisen ilosta. Erinäiset sähköiset laitteet kun eivät missään nimessä saa olla itsetarkoitus. Oppimisen tulee edelleen olla kaiken keskiössä. Oppiminen tapahtuu aina lopulta ihmisen päässä. Se ei tapahdu kirjan sivulla tai älylaitteen näytöllä. Oppiminen vaatii hermoverkostojen syntymistä ihmisen aivoissa. Aivoja ei käsittääkseni toistaiseksi voi millään ulkoisella laitteella vielä ohjelmoida ( paitsi Derek Shepherd Greyn anatomiassa <3 ).  Ulkoiset laitteet voivat kylläkin ohjata aivoja joskus jopa vähän vääräänkin suuntaan.

Mikä muu minua tässä digiLOIKKA termissä niin sitten puistattaa? Hervottomasti loikkiessa saattaa hypätä jonkin olennaisen yli. Tällä hetkellä tarjolla olevat sähköiset materiaalit ovat lähinnä työkirjojen sivuilta näytölle siirrettyjä tehtäviä. Oppimisen kannalta lienee vain pieni ero, tekeekö tehtävän siis kirjaan vai näytölle. Kirjaan tehtäessä käden ja aivojen yhteys saattaa olla oppimista enemmän edesauttava tekijä. Näytölle tehtäessä opitaan tietenkin samalla myös laitteen käyttöä, joka on kovin tärkeää.  Sähköisiä materiaaleja markkinoidaan nyt paljon myös sillä, että opettaja kykenee näkemään, mitä tehtäviä lapset ovat tehneet. Mahtaako tämä kontrolli nyt kuitenkaan lisätä motivaatiota? Loikka on myös varmasti sellainen sana, joka pelottaa ja aiheuttaa vastustavia ajatuksia pitkään alalla olleissa opettajissa. Opettajat kokevat syyllisyyttä siitä, että eivät pysy loikan kyydissä, koska se vaikuttaa niin suurelta ja mahdottomalta. Syyllisyys puolestaan saattaa latistaa kiinnostuksen kokeiluihin. 

Digitalisaation suurin vasta-argumentti on se, että moiseen ei varmasti ole rahaa. Pitkän tähtäimen katsantokannalla tämä pulma varmasti saadaan ratkaistua, kun aletaan laskea vaikkapa työkirjojen hintoja useamman vuoden ajalta suhteessa laitteen hintaan. Tällä hetkellä kuitenkin lähes jokaisen lapsen taskussa kulkee älylaite, jota mielestäni pitäisi ehdottomasti käyttää oppimisen apuvälineenä. Ymmärrän myös jälleen vastarinnan tähän liittyen, jossa ensisijaisesti huomataan negatiiviset vaikutukset vaikkapa nyt työrauhan kannalta. Punainen lanka tässä onkin se, että lapsia pitää systemaattisesti opettaa ja ohjata käyttämään omia laitteitaan oppimisen apuvälineenä. Hyöty- ja viihdekäyttö ovat täysin eri asioita ja erottelu näiden suhteen on sellainen, jota ei opi ellei sitä opeta. Entäpä syntyykö lasten omien laitteiden käytössä vertailua, kilpailua, kiusaamista tai kateutta laitteiden erotessa toisistaan mallin, merkin ja hinnan myötä? En ole törmännyt itse kertaakaan tällaiseen tilanteeseen. Nämä asiat ovat lähtökohtaisesti sellaisia, joiden kitkeminen pitäisi aloittaa ihan siitä ”ihminen ihmiselle”-kasvattamisesta, jonka tulisi olla osa jokapäiväistä arkea liittyen elämään yleensä. Omassa opetuksessani teetän paljon yhteistoiminnallista työtä, jolloin riittää usein, että edes yhdellä lapsella ryhmässä on laite ja päästään heti jo paljon pidemmälle. 

Mihin tämän digitalisaation pitäisi sitten mielestäni johtaa? Ajattelisin, että keskeisin tavoite voisi olla ulkoisten digitaalisten oppimisympäristöjen luominen. Kaipaisin toimivaa alustaa, jossa voisi yhdistää ääntä, kuvaa ja tietoa. Tietoa voisi etsiä, rakentaa, soveltaa ja jakaa yksin ja yhdessä. Mahdollisuuksia tähän jo on, mutta en vielä ole kyllä itsekään alkuunkaan perillä kaikista niistä. Vinkkejä otetaan siis vastaan! Voisihan sitä toki kehitellä itsekin kyseisenlaista alustaa, mutta en ole vielä saanut todistusta koodaustuntini suorittamisesta. Osaamiseni ei vielä riitä. Täytynee alkaa loikkimaan tehokkaammin. Mutta voisikohan loikan tilalle keksiä jonkun sopivamman sanan? Ajattelisin, että se voisi olla jotain söpöä ja vaaleanpunaista. Ihan vain siksi, että tvt on ollut perinteisesti kovin miesvaltainen alue. Digisipsutus. 

Söpöilemisiin!

Anna

P.S Tähän tekstiini en ulottanut tietenkään mahtumaan läheskään kaikkea digiin liittyvää kuten esim. robotiikkaa, johon liittyen olen itse melko kuutamolla vielä. Taannoisen ITK-retken yksi ehdoton kohokohta tosin oli kohtaaminen itse Pimeyden voiman kanssa. Ohjelmointi loogisen ajattelun kehittäjänä onkin varmasti pitkä ja hieno tarina. Mutta tässä digiloikassa "olkoon voima puolellamme". Mieluiten tosin valo(miekka)voima ;) !